Miun pojat :)

Niin sitä on alkanu arki taas pyörimään. Ollaan käyty Inton kanssa tottistelemassa ja parit jäljet ajettu. Hieman oli taas hönttöilyä ajossa, mutta luulen että koiran tila ei sillä jäljellä ollut kohdallaan. Jälkeä edelsi lenkkeily koirakamujen kanssa, joten kierrosten laskemiseen ois tarvinnu pidemmän ajan. Nyt sit sunnuntaina oli taas erittäin kivan oloista ajoa, ja lainassa ollut jälkivajeri oli oivallinen ohjaajan käteen.

Eilen oli vuorossa etsintäharjoitus, joka sisälsi mitä mainioimpia rasteja. Ryhmien koirat kulkivat kokoajan mukana, mikä olikin oikein hyvää oppia Inskulle. Kiva oli huomata miten hyvin pojat keskenään olivat, mitään turhia rätinöitä ei ollu, ja kun piti tehä hommia niin sillon ei muista välitetty. Insku pääsi ihan oikeesti hommiin vaan 100mX100m alueen tarkastuksessa, jossa oli esineitä ja kropan hajua piilotettu puupinoon. Esineitähän Insku ei nostanu (sitä ei olla treenattukaan) ja kropan piilopaikan kohta jäi meidän ryhmältä tarkastamatta. Lopuksi kaikki koirat kävivät ottamassa reagointiharjoituksena kropan hajun ylös, ja hyvinhän se Inu siihen reagoi. Sitten vuorossa oli suunnistusta seuraavalle rastille, josta sitten nousi jälki autolta. Ryhmän koirista Topi ja Aapo ajoivat jäljen. Intolla en halunnut jälkitehtävään lähteä, sillä haluan nyt viedä sitä jälkeä rauhassa ja järjestelmällisesti eteenpäin. Mukana siis kuljettiin kokoajan ja voi taivas mikä veto Intolla alkoi kun Topi sen jäljen nosti, poika ois niin kovasti halunnut ite olla ajamassa :) Lopussa oli sitten siirtymävaihe etsinnän johtoon, jonne matkalla Into bongas maalimiehen tienvarresta. Oli ihana nähä miten iloissaan ja sykkyrällä koira meni kun sai maalimiehen hajun nenään. Kiva harjoitus siis oli ja etenkin meille hyvin hyödyllinen, kun tuota malttia ei meille kummallekaan oo liikaa siunautunu ;)

No Masedonia sitten... siitähän on tullu hauska kaveri! Kyllä nyt harmittaa, etten aiemmin tajunnu, että eturauhanen oli vaivana. Leikkauksen jälkeen siitä on tullu paljon ilosempi ja vapautuneempi. Pissiminen on helpottunu, ei tarvii vetää selkää köyryyn, eikä hirveellä paineella pissiä. Nyt se on lenkillä keksiny yhtä-äkkiä ruveta leikkimään, ja sitten jemmaillaan keppejä ym. Sillä on silmissäkin sellainen erilainen tuike ja pilke silmäkulmissa, se niinkuin jekkuilee ja hassuttelee ja tuntuu naureskelevan itsekseen. Ihana on siis ollu huomata miten paljon helpommalta sen elämä vaikuttaa, eikä kaikki oo niin vakavaa. On sillä varmasti ollu kipuja, kun niin herkillä olitiin välillä. Nyt se nukkuu miun vieressä ja tykkää kun häntä kupsutellaan ja rapsutellaan, yhdessä vaiheessa kun sitäkään ei oikein saanu tehä. Tässä just yks ilta kattelin koiriain ja mietin miten ihanat miun pojat on! :)