Juttuja

Aika se hurahtaa niin vikkelään, ettei kerkee ees tänne blogiin kirjotella. Inton kanssa on keretty treenata yhtä ja toista. Jälki alkaa taas kulkemaan, kai mie pikkuhiljaa alan oppia lukemaan sitä mustaa partanaamaa!? Huomasin nyt parilla jäljellä, että mitä mie oon luullu sen väsymykseks ja motivaatio ongelmaks, onkin ollut vaan jäljen katoaminen. Niissä kohdissa se heittää ihan sellasen hälläväliä ilmeen hetkellisesti ennenkun alkaa työstämään jälkeä uudestaan. Mutta hyvä kun nyt oon sen hokassu, etten ehkä enää siitä stressaa...

Haku sujuu hyvin. En oikein aina ymmärrä miten se niin itsestään voi kulkea ilman hirveetä työstämistä  ym. mihin Armaksen kanssa oon tottunu, mutta ehkes Inskun motivaatio on loksahtanu vaan niin hyvin kohdilleen. Intolle se on vissiin niin sisään rakennettu tuo ilmavainutyöskentely...tiiä häntä? Mukaavaa siis on seurata sen tekemisiä, kun vauhtia riittää ja iloissaan ollaan. Nyt miun pitää ruveta rakentamaan sinne maastoon hieman hallintaa, kun mie oon antanu pikkupojan vielä mennä aika vauhdikkaasti hihnan päässä radalle ym. On se ehkä jo sen ikänen, että kestää hieman mukana kulkemista ;)

Hieman on huoliaikin ilmassa, kun jalka taas oireilee. Lekurista pitäis nyt hakea toinen cartrophen kuuri, jos sillä taas sais niveleen nesteet kohdilleen. Melko hurjaa ja vauhdikasta meno on kieltämättä ollu, niin ei oo ihmekkään että nivelrikkoisen kaverin jalassa tuntuu. Ei Insku sitä jalkaansa säästä yhtään, mennään kun höpelö tuolla metsissä; tykitetään täysillä rinteitä ylös ja alas, ja hyppelehditään mättäiden ja risukkojen yli välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Nyt pitää vielä ennenkun ihan kylmäks heitää kelin, niin yrittää käyttää joka päivä Into uimassa, niin jos siitä taas rauhoittus se jalka.

Tämmösiä juttuja tänään, hyviä syksyisiä päiviä kaikille lukijoille!

Naks

No Into poikahan se on sellanen poika, ettei se oo mitään koskaan halunnu tuua mulle, ei leluja eikä esineitä, ei mitään. Lähelle ollaan kyllä tultu niitten kanssa, mutta tuotu niitä ei oo. Nyt sit kun koira on jo kaks ja puol, niin aattelin, että pakkohan se asia on joten saada kuntoon jos meinaa johonkin kokeeseen ikinä mennä. Yrityksiä tuomiseen oon tehny eri konstein, mutta sitten on iteltä taidot loppunu ja en oo uskaltanu säätää, ettei tuomisesta tulis ainakaan missään muodossa vastenmielistä. Intolle onneks oon tajunnu jo pentuna opettaa naksun, ja sillä saanu opetettuu muutamia juttuja. Nyt sit rupesin naksuttelemaan esinettä ja tällähetkellä ollaan tilanteessa, että se tuo mulle ihan käteen ne esineet. Pikku hiljaa lähdin siis naksuttamaan ensin siitä että huomoi esineen, ottaa sen suuhun, nostaa sen, nostaa sen ja mie otan käteen, tuo sen hieman kauempaa miun luo, ja nyt tuo sen miulle käteen. Nyt oon siihen liitänyt jo käskyn "anna", ja tuntuuhan tuo tajuuvan mitä se tarkoittaa. Vähänkö ihana on ollu tehä tätä noutoo, kun koiran häntä huiskaa kokoajan ja selvästi sen päässä käy hirvee raksutus mitä ihmettä se mamma nyt oikein haluaa. Kaikkee sitä saa opetettuu, kun vaan ite ensin tajuaa mitenkä vie opetusta eteenpäin ja sit kun vielä koira on tuollanen ihana otus, niin mikäs sen kanssa on touhutessa! Se on se MINU MAALIMAN INU!!

Mötkyilijät

"Mie en jaksa enää?"

"Ai miten oonki näin söpö!"

Kuvassa näkyy myös uudet hienot pannat :)

 

Voiko 2,5 vuotias näyttää enempää pennulta?!

 

Miun pojat :)

Niin sitä on alkanu arki taas pyörimään. Ollaan käyty Inton kanssa tottistelemassa ja parit jäljet ajettu. Hieman oli taas hönttöilyä ajossa, mutta luulen että koiran tila ei sillä jäljellä ollut kohdallaan. Jälkeä edelsi lenkkeily koirakamujen kanssa, joten kierrosten laskemiseen ois tarvinnu pidemmän ajan. Nyt sit sunnuntaina oli taas erittäin kivan oloista ajoa, ja lainassa ollut jälkivajeri oli oivallinen ohjaajan käteen.

Eilen oli vuorossa etsintäharjoitus, joka sisälsi mitä mainioimpia rasteja. Ryhmien koirat kulkivat kokoajan mukana, mikä olikin oikein hyvää oppia Inskulle. Kiva oli huomata miten hyvin pojat keskenään olivat, mitään turhia rätinöitä ei ollu, ja kun piti tehä hommia niin sillon ei muista välitetty. Insku pääsi ihan oikeesti hommiin vaan 100mX100m alueen tarkastuksessa, jossa oli esineitä ja kropan hajua piilotettu puupinoon. Esineitähän Insku ei nostanu (sitä ei olla treenattukaan) ja kropan piilopaikan kohta jäi meidän ryhmältä tarkastamatta. Lopuksi kaikki koirat kävivät ottamassa reagointiharjoituksena kropan hajun ylös, ja hyvinhän se Inu siihen reagoi. Sitten vuorossa oli suunnistusta seuraavalle rastille, josta sitten nousi jälki autolta. Ryhmän koirista Topi ja Aapo ajoivat jäljen. Intolla en halunnut jälkitehtävään lähteä, sillä haluan nyt viedä sitä jälkeä rauhassa ja järjestelmällisesti eteenpäin. Mukana siis kuljettiin kokoajan ja voi taivas mikä veto Intolla alkoi kun Topi sen jäljen nosti, poika ois niin kovasti halunnut ite olla ajamassa :) Lopussa oli sitten siirtymävaihe etsinnän johtoon, jonne matkalla Into bongas maalimiehen tienvarresta. Oli ihana nähä miten iloissaan ja sykkyrällä koira meni kun sai maalimiehen hajun nenään. Kiva harjoitus siis oli ja etenkin meille hyvin hyödyllinen, kun tuota malttia ei meille kummallekaan oo liikaa siunautunu ;)

No Masedonia sitten... siitähän on tullu hauska kaveri! Kyllä nyt harmittaa, etten aiemmin tajunnu, että eturauhanen oli vaivana. Leikkauksen jälkeen siitä on tullu paljon ilosempi ja vapautuneempi. Pissiminen on helpottunu, ei tarvii vetää selkää köyryyn, eikä hirveellä paineella pissiä. Nyt se on lenkillä keksiny yhtä-äkkiä ruveta leikkimään, ja sitten jemmaillaan keppejä ym. Sillä on silmissäkin sellainen erilainen tuike ja pilke silmäkulmissa, se niinkuin jekkuilee ja hassuttelee ja tuntuu naureskelevan itsekseen. Ihana on siis ollu huomata miten paljon helpommalta sen elämä vaikuttaa, eikä kaikki oo niin vakavaa. On sillä varmasti ollu kipuja, kun niin herkillä olitiin välillä. Nyt se nukkuu miun vieressä ja tykkää kun häntä kupsutellaan ja rapsutellaan, yhdessä vaiheessa kun sitäkään ei oikein saanu tehä. Tässä just yks ilta kattelin koiriain ja mietin miten ihanat miun pojat on! :)