Juttuja

Aika se hurahtaa niin vikkelään, ettei kerkee ees tänne blogiin kirjotella. Inton kanssa on keretty treenata yhtä ja toista. Jälki alkaa taas kulkemaan, kai mie pikkuhiljaa alan oppia lukemaan sitä mustaa partanaamaa!? Huomasin nyt parilla jäljellä, että mitä mie oon luullu sen väsymykseks ja motivaatio ongelmaks, onkin ollut vaan jäljen katoaminen. Niissä kohdissa se heittää ihan sellasen hälläväliä ilmeen hetkellisesti ennenkun alkaa työstämään jälkeä uudestaan. Mutta hyvä kun nyt oon sen hokassu, etten ehkä enää siitä stressaa...

Haku sujuu hyvin. En oikein aina ymmärrä miten se niin itsestään voi kulkea ilman hirveetä työstämistä  ym. mihin Armaksen kanssa oon tottunu, mutta ehkes Inskun motivaatio on loksahtanu vaan niin hyvin kohdilleen. Intolle se on vissiin niin sisään rakennettu tuo ilmavainutyöskentely...tiiä häntä? Mukaavaa siis on seurata sen tekemisiä, kun vauhtia riittää ja iloissaan ollaan. Nyt miun pitää ruveta rakentamaan sinne maastoon hieman hallintaa, kun mie oon antanu pikkupojan vielä mennä aika vauhdikkaasti hihnan päässä radalle ym. On se ehkä jo sen ikänen, että kestää hieman mukana kulkemista ;)

Hieman on huoliaikin ilmassa, kun jalka taas oireilee. Lekurista pitäis nyt hakea toinen cartrophen kuuri, jos sillä taas sais niveleen nesteet kohdilleen. Melko hurjaa ja vauhdikasta meno on kieltämättä ollu, niin ei oo ihmekkään että nivelrikkoisen kaverin jalassa tuntuu. Ei Insku sitä jalkaansa säästä yhtään, mennään kun höpelö tuolla metsissä; tykitetään täysillä rinteitä ylös ja alas, ja hyppelehditään mättäiden ja risukkojen yli välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Nyt pitää vielä ennenkun ihan kylmäks heitää kelin, niin yrittää käyttää joka päivä Into uimassa, niin jos siitä taas rauhoittus se jalka.

Tämmösiä juttuja tänään, hyviä syksyisiä päiviä kaikille lukijoille!