Voi taivas mitä vauhtia aika vierii, ei ees oo kerennyt päivityksiä tekemään. Hieman on sotkenut mamman uusi hieno iPhone tätä kirjoittelua, kun ei sit tuu enää konetta juurikaan auottua...seliseli toisin sanoen ;) Elämä on muutenkin muuttunut kiireiseksi taas kevään aikana, kun on uusi työ ja päivärytmi tietenkin töiden mukaan. Ihana kevät on kyllä ollu, ei voi muuta sanoa!
Poikain kanssa treenaillaan ja nyt Intolla kova tottis treeni päällä, jos sitä uskaltautuis ihan ensin BH kokeeseen, ja myöhemmmin kesällä sitten pelastuskoirakokeisiin. Into edelleen jaksaa treeneissä olla innostunut asioista, eikä sitä tunnu huolet painavan, tosin eihän sillä niitä varmaan ookkaan. Kevään eka hakutreenit mentiin hieman turhan syvillä ja laajoilla pistoilla, tais olla reilut 150m syviä parhaimmillaan. Kyllä siinä treenissä meinas mamman sydänkin pysähtyä kun korvat hävis koiralta ja koira vaan läheni alueen takana olevaa tietä, jonne matkaa oli kuitenkin melkoisesti...onneks lopulta korvat palas takaisin ja tilanne oli jälleen hallinnassa. Eli nythän meillä on tavoite hieman hillitä tuota itsenäisyyden määrää hakuilussa ;)
Armas on kevään aikana ollut kaksi kertaa hoitolassa ja molemmilla kerroilla on tuliaisena tuonut kennelyskän. Into säästyi ensimmäiseltä yskältä, mutta nyt toinen, josta juuri alku viikosta tervehdyttiin, tuli koiraan melko kovana. Yskän lisäksi Intolle tuli vuorokauden kestävä raju mahatauti, ripuli oli alkanut päivällä töitten aikaan (tietenkin!) ja jatkui seuraavaan päivään. Yksi voimakas oksennuskohtauskin tuli ja siinä vaiheessa kyllä kävi mielessä kaikki hullut myrkyttäjät ym. Mutta tällä hetkellä ollaan terveitä ja se on hyvä!
Eilen oli kesän ekat raunio treenitkin. Voi sitä iloa minkä Armas tuotti, kun onhan se vaan niin taitava, silloin kun se haluaa työskennellä. Siellä se niin reippaasti viipotti ja ukot löytyi niin hyvällä työskentelyllä, että moni koira siinä kalpenee. Itsekkin taas tajus mitä kaikkee se osaa, kun harmittavasti se aina unohtuu tuon koiran kohdalla, sillä elämä ei oo helpoimmasta päästä sen kanssa. Siinä jos missä on koira joka on niiiiin rakas mutta myös niin kamala...
Inton kanssa rauniot meni kivasti miun puolesta ja hyvin Intolta! Kuulemma turhaan himmailen tuon tyyppisen koiran kanssa. Himmailu johtuu varmaan siitä, että miun pitää keskittyä olemaan kauhistelematta jokaista askelta minkä koira siellä ottaa. Edelleen takaraivossa jumpsuttaa ajatus Inton jalasta, ettei vaan satu mitään. Koirahan liikkuu siellä normaalisti kulkien, eikä se auta mitään, että mie haluaisin sanoa sille joka välissä "varovasti, varovasti". Treeni kaverit onneks tolkuttaa mulle, että sillä on neljä jalkaa, joten sen tasapaino on hiukan parempi kuin meillä kaks jalkaisilla. Ehkä miekin treenien myötä pääsen irti jalan ajattelusta, kun koira kuitenkin on osoittautunut viisaaksi ja järkeväksi liikkujaksi.
Että tämmöstä tällä erää ja mie koitan tästä tormistauta tän blogin kanssa ja saada tänne vaikka ihan treeni juttuja hiukan useammin :)
