Voi miten kiva Inskun kans on treenata! Kahtena iltana ollaan hakua käyty ottamassa ja hienosti se poika vetää. Sen motivaatio lajia kohtaan on nyt niin hyvin kohdallaan. Välillä mammalle iskee jännitystä, enkä oikein osaa toimia, niin Into vaan tekee hommat ilman sen kummempia kyselyjä. Se varmaan aattelee, että anna mie hoidan nää hommat, kyllä mie tiiän mitä tässä pitää tehä, kato tälleen ihan rennosti vaan...:D
Armaskin on ollu hyvässä vedossa. Eilen posotti jälkeä taas niin hyvin, että itku sen kanssa tulee. Harmittaa niiiiin älyttömästi, ettei siitä oo saanu sitä tottista irti... Muuten sen kanssa eläminen ei oo todellakaan helppoo, mutta sitten se väläyttää niin ihanaa taitoa ja osaamista, että ihan sydäntä särkee se kaikki ristiriitaisuus mitä siinä koirassa on. Välillä mietin että nauttiiko se elämästä yhtään, mutta sitten se huitaisee haku metässä hirveellä ilolla ja riemulla, että sillä hetkellä ainakin elämä on ihanaa! Tiiä häntä...tämmöstä miettimistä tää näitten elukoitten kanssa on :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti